Viiden päivän ruokalista luonnon antimista - survival-leiri
 |
| Osmankäämi on luonnon hiilihydraattipitoisempia kasveja. Koko kasvi on syötävää ja osmankäämin lehdistä voi punoa vaikka korin. Maku oli kyllä oli ihan hyvä, vaikka ilme ei siltä näyltä. |
Itse survival-leirin ohjelma ja sisältö on Eräkarkun Top Secret-kansioissa, joten pohdin kirjoituksessani omia tuntemuksiani ja kokemuksia selviytymisestä. Kuvia ei ole myöskään mukana, sillä ihan oikeasti selvisimme viisi päivää ilman kännykkää ja sosiaalista mediaa.
Luonnonmuonat, yrtit ja taulat -kurssilla sai aikamoisen paketin, mitä kaikkea luonnossa syödä, miten erilaisia pyyntivälineitä voi tehdä luonnon materiaaleista ja miten tehdä tuluksilla tuli. Maistelimme erilaisia yrttipaistoksia, keräsimme muurahaisen munia, joimme voikukan juurista tehtyä korvikekahvia ja söimme pettuleipää. Harjoittelimme, miten voi tehdä nokkosesta ja pajusta köyttä ja miten tehdään vitsas koivun ja kuusen oksista. Erätoverini Kati Granroth Polun lumo on kirjoittanut tästä kurssista kattavan blogin https://polunlumo.fi/luonnonmuonien-ja-tulenteon-hurmaa-eraopasopinnoissa/. Hyviä reseptejä luonnonmuonista löytyy Turkka Aaltosen kirjasta 2019, Perinteisiä eräruokia.
Kurssin jälkeen sain varmuutta, että eiköhän siellä metsässä selviydy viisi päivää ja tein lopullisen päätöksen survival-leirille lähtemiseen. Kyllä minä uskallan ja yrittänyttä ei laiteta. Vaikka pakkauslista oli erittäin lyhyt, silti niistäkin sai pohdittavaa ja pähkäiltävää.
Olin itselleni iskostanut päähäni, että 3-3-3: kolme minuuttia ihminen selviää hengittämättä, kolme päivää juomatta ja kolme viikkoa syömättä. Eli oikeasti minun oli mahdollista selvitä tuo viisi päivää metsässä, vaikka en paljon ruokaa saisikaan. Olen aikamoinen kauramoottori ja yleensä olen ensimmäinen, joka kysyy ruokataukoa, joten ehkä ymmärrät tuon tiedon valossa huoleni. Juominen ja riittävä suolan saaminen pystyvät pitämään kropan käyttökunnossa suhteellisen pitkään. Aion tämän jälkeen vaelluksilla ja kuumina päivinä lisätä pienen hippusellisen suolaa veteen.
Meidät urheat 13 eräkarkkulaista vietiin meille tuntemattomaan paikkaan Pirkanmaalle. Kartat käteen ja pienryhmissä lähdimme kohti viiden päivän selviytymistä. Kurssilla oli opetettu, että kannattaa koko ajan etsiä ruokaa ja aloimmekin heti katsomaan metsässä ja tien pientareilla erilaisia yrttejä. Omalla kotiseudullani metsät olivat täynnä mustikoita, mutta todella suuri pettymys oli, että tällä alueella halla oli tainnut viedä mustikoiden kukat. Marjoja oli todella vähän. Kävellessä söin herneeltä maistuvan hiirenvirnan kukintoja, ananakselta maistuvan pihasaunion kukkia ja suolalta maistuvan suolaheinän lehtiä. Keräsimme illaksi apilan kukkia, piharatamon ja hevonhierakan kukintoja ja maitohorsman ja vuohenputken lehtiä.
Onneksi yöpymispaikan lähellä oli pieni suo, josta saimme pienen määrän raakoja lakkoja. Ensimmäinen illan pääruokana oli keitettyjä maitohorsman ja vuohenputken lehtiä ja voin sanoa, että oli todella pahaa ja kitkerää. Tämän jälkeen ymmärrän hyvin, että syötävät yrtit pitää kerätä versoina. Jälkiruokana oli lakka-apilankukkakeittoa. Raaat lakat kypsyivät, kun keitti riittävän kauan.
Osmankäämi on hiilihydraattipitoisimpia kasveja ja siinä on syötävää koko kasvi. Erityisesti juuret ovat energiapitoisia, kukinnot vihreinä voi paistaa maissin tavoin ja kasvin sisäosaa voi käyttää parsan tavoin. Niitä yritimme etsiä ojista ja järvien rannoilta, mutta emme löytäneet yhtäkään. Kalaa emme saaneet ekana iltana. Syöttien hakeminen oli haastavaa. Etsimme pienryhmän kanssa matoja varmaan 30 eri kannosta ja saaliina oli vain muutama pieni mato. Illalla huomasin, että energiavaje alkoi olla huomattava. Aloin tekiessäni pohtia, mihin kaikkeen kannattaa käyttää energiaa. Kannattaako minun mieluummin istua kuin lähteä etsimään muutamaa marjaa ja sieniä. Ensimmäisenä yönä näin ruokaunia: söin unissa pihviä ja ranskalaisia ja join erätoverini valmistamaa maitokahvia, vaikka en edes oikeasti juo kahvia.
Aamulla olotila oli muuten ihan hyvä, mutta päänsärky jomotti päässä. Aamupalana maittavaa ratamon kukka-hevonhierakka -puuroa. Puuro ei oikein maistunut miltään ja vatsani sai vähän täytettä. Kurssilla meille oli opetettu, että kannattaa pureskella koko ajan jotain, jotta huijataan aivoja syömisestä. Päänsärky alkoi lisääntyä ja huomasin koko ajan, että askel alkoi painaa enemmän. Marjoja ja sieniä ei oikein löytynyt metsästä, mikä alensi ryhmämme mielialaa. Ilmapiiri pysyi silti hyvänä ja puheenaiheena oli tietysti, mistä oli puutetta eli mietimme, mitä aiomme syödä, kun tämä päättyy. Pieniä iloja oli illan uintiretki ja peseytyminen. Kurssilla meillä oli kerrottu, että vihreitä kasveja ei kannata syödä liikaa ja luulen, että seuraavan yön pahoinvointi johtui juuri kasvien liiallisesta syömisestä, päänsärystä ja energiavajeesta.
Kolmannen päivän jälkeen olotila alkoi parantua. Meillä alkoi myös onnistaa ruoan löytymisessä: löysimme pakillisen mustikoita, saimme kalaa ja sieniä. Hirvenjäkäläkalakeitto oli oikeasti hyvää. Hirvenjäkälästä voi myös valmistaa näkkileipiä. Kun on vain vähän, pieniäkin iloja osaa arvostaa. Toivottavasti saan tämän asian tuotua vielä paremmin omaan elämääni. Yhtenä aamuna nukuin pidempään kuin muut ja nuotiolle tullessani sain kuulla saavani aamiaiseksi nokkos-kalakeittoa: kuinka onnellinen silloin olinkaan.
Olen yleensä kiukkuinen, kun minulla on nälkä. Yllätyin itsestäni, miten rauhallisena, ystävällisenä ja kohtuullisen toimintakykyisenä pysyin koko ajan. Huomasin olevani tyhmempi, hiljaisempi, kömpelömpi ja aloitekyvyttömämpi. Välillä toimin kuin robotti - käskyjen mukaan. Energian säästämistä mietti koko ajan. Aina kun oli mahdollista levätä, otti siitä hetkestä kiinni. Kerrankin olin onnellinen ylimääräisistä läskeistäni: vararavinto antoi energiaa ja jaksoin. Viiden päivän aikana paino putosi kolme kiloa eli oli varasixpackeihin kajottu.
Selvisin viisi päivää metsässä. En olisi todellakaan selvinnyt tuota viittä päivää yksin. Ryhmämme tuki ja auttoi toisiaan. Mukana oli naurun ja ilon sekä myös surun ja kiukun hetkiä, mutta kaikesta selvittiin. Olen onnellinen, että saan olla osana tätä suurta eräperhettä.
Olen todella tyytyväinen, että uskalsin lähteä survival-leirille. Voin kyllä sanoa, että tämä oli tällainen kerran elämässä kokemus eli rasti on laitettu ruutuun. Aion käyttää vaelluksilla enemmän luonnon ruokaa oman ruoan lisäksi ja sain monia uusia vinkkejä retkeilyyn.Tämä kokemus antoi myös uskoa siihen, että hätätilanteessa pystyisin toimimaan pitkiäkin aikoja ilman ruokaa.
Kommentit
Lähetä kommentti