Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Talvivaellus Seitsemisen kansallispuistoon 8. - 10.2.2019

Kuva
"Kyllä tää on ihan hullun hommaa. Ei tässä ole mitään järkeä.", sanoi opettajamme Marjo, joka on harrastanut talviretkeilyä 20 vuoden ajan ja  hiihtänyt pari vuotta sitten Grönlannin halki. Niin välillä tuntui, kun kasasin pari viikkoa vaelluksen tavaroita. Tavaramäärä oli suuri ja sain  ne mahdutettua kahteen isoon kassiin. Kiloja kertyi varmaan noin kolmisenkymmentä. Näin junalla matkustaessa minulla oli selvästikin vähemmän tavaraa kuin niillä, jotka pystyivät sullomaan omat tavaransa autoonsa. Seuraava ilta kuluikin ahkiota pakatessa. Majoitustilamme oli täynnä eri korkuisia ja muotoisia ahkioita. Yhden opiskelijakaverin ahkio julistettiinkin ulkomuodon vuoksi ruumiiksi. Ruoille oli laatikko ja retken aikana huomasin, että se kieltämättä oli hyvä idea. Keskellä ahkiota oli kassi, jossa kaikki tarvikkeet olivat säilytyspusseissa ja ahkion edessä säilytin kahta makuupussia ja telttaa. Hiihtovaelluskohteemme oli  Seitsemisen kansallispuisto. Lähtöpaikkamme oli