Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Yöretki Pukkipalon metsiin

Kuva
Joka kuukausi yksi yö maastossa haasteeni jatkui. Helmikuun haasteen tein hiihtovaelluksella räntäsateessa ja maaliskuussa pääsin taas todistamaan samaa ilmaa. Tällä kertaa sade oli aika vähäistä ja säilyimme kohtuullisen kuivina. Minusta on hyvä huomata, että kaikki säät ovat hyviä ulkoilu- ja yöpymissäitä - avainsana on oikeanlaiset varusteet. En oikein innostunut talvella telttailusta, joten  tahdoin yöpyä laavussa.Laavussa ei ole jäätävää maata ja sinne ei keräydy samalla tavalla kosteutta kuin teltassa.  Kurjenrahkan kansallispuistossa on monta hyväkuntoista laavua, joissa ei tarvitse jännittää, tuleeko vesi yöllä  katon läpi. Tahdoimme ystäväni kanssa valikoida myös sellaisen paikan, jossa tulisi jonkin verran kävelyä molempina päivinä, joten päädyimme Pukkipalon reittiin. Lähtöpaikkamme oli Rantapiha ja ensimmäisenä päivänä kiersimme noin kuuden kilometrin matkan Takaniitunvuoren kautta. Suurimmalla osalla poluista oli ajettu moottorikelkalle, joten pääsimme etenemää