Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Eläimiä, ensiapua ja retkiä

Kuva
Tämä kuva kertoo tulevasta blogista. Viiden päivän aikana tapahtui vaikka mitä ja blogi on sen vuoksi koottu pienistä sirpaleista. Pirunvuorella päädyin puunrungon sisään. Edellisestä Karkun kurssista olikin jo pitkä aika. Oli mukava päästä rentoutumaan opintoihin. Minulla oli ollut töissä aika vauhdikas kuukausi ja  nyt tuntui sopivalta hetkeltä antaa itselleen muutama päivä aikaa. Kotona ja töissä on monta asiaa, mitä pitää ehtiä tehdä päivän aikana. Opiskeluissa saan keskittyä vain opintoihin ja ruokakin kannetaan eteen joka päivä täsmällisesti. Sen vuoksi joka ilta jäi mukavasti aikaa retkeilyyn lähiympäristössä. Karkun ympäristössä on monta mielenkiintoista luontokohdetta ja tällä kertaa ehdimme Ritajärven luonnonsuojelualueelle ja Pirunvuorelle. Nisäkkäät, matelijat ja hyönteiset -kurssi Luonto- ja eräopasopintojen tutkintovaatimuksiin kuuluu eri lajien tunnistamisia. Tällä kertaa vuorossa oli nisäkkäät, matelijat ja hyönteiset. Olen luokanopettajaopintoje