Raision luontopolut, osa 1: Merellinen Raisio: Timalipolku, Temppelivuori, Uikkupolku


Olen esitellyt blogissani hienoja kohteita Lapissa, Pirkanmaalla ja ties missä, mutta oma kotikunta on jäänyt pahasti alakynteen. Olen aina paljon retkeillyt Raisiossa ja kulkenut kaikki luontopolut moneen kertaan, mutta vasta näin korona-aikaan silmäni ovat avautuneet, että läheltäkin löytyy todella kaunista  ja monipuolista luontoa. Luontoalueet eivät välttämättä ole isoja. Pienestäkin metsäalueesta voi löytyä suuria luonnon aarteita.

Lähiretkeilyä on helppo ja halpa harrastaa. Siihen ei tarvitse välttämättä muita välineitä kuin omat jalat tai polkupyörän. Itsellä kyllä pitää aina olla mukana myös eväät. Mikä onkaan parasta kuin pysähtyä hetkeksi juomana lämmintä kaakaota kannon nokkaan ja ihmetellä maailman menoa. Ennen oli hienoa hehkuttaa pitkistä ulkomaanmatkoista jonnekin autiolle saarelle tai extreme-kokemuksista varjoliitäjänä. Nyt on aika muuttunut ja arvostamme kaunista, ainutlaatuista ja helposti lähestyttävää lähiluontoa.

Raisiossa on monia luontopolkuja ja päädyin siihen, että esittelen ne kolmessa osassa niin, että saman blogin polut sijaitsevat lähellä toisiaan ja halutessaan pystyisi kiertämään kaikki polut saman päivän aikana. Olen itse geokätköilijä ja niiden kautta olen ollut mitä kummallisimmassa paikoissa: sillan alla, luolassa ja vesiputken sisässä. Geokätköjä löytyy jokaisen polun varrelta useampia.

Ensimmäisenä on vuorossa Merellinen Raisio. Tämä markkinointilause ei ehkä tule ensimmäisenä Raisiosta mieleen. Raisiossa voi kokea merituulen lämmön ihollaan ja ihailla merimaisemia. Polkuina tällä kertaa: Timalipolku,  Temppelivuori ja Uikkupolku.

Timalipolku

Timalipolun kartta löytyy Raision kaupungin sivustolta:

https://www.raisio.fi/sites/default/files/media/file/Timalipolku.pdf

Timalipolulle kannattaa lähteä Hahdenniemen pienvenesatamasta. Hahdenniemen satamasta löytyy ravintola, kioski ja mattojen pesupaikka. Toisella puolella lahtea saa ihailla suurien risteilylaivojen valmistumista. Timalipolun alku löytyy hiekkarannan takaa ja polku on koko matkalta hyvin merkitty. Polku on noin neljän kilometrin mittainen.

Polku kulkee aluksi rehevässä merenrantalehdossa, jossa jo nyt näin alkukeväästä lintujen laulu raikasi ja valkovuokot ja onttokiurunkannus kukkivat. Timalipolun varrella on monia ihmisen muovaamia kohteita, jotka aikojen saatossa luonto on ottanut haltuunsa.  Polun läheltä löytyy hylätty urheilukenttä, omenapuutarha, vanhoja soranottokuoppia ja laitureita. Joillekin tälläiset kohteet ovat kauhistus. Itse rakastan, miten historia kertoo itsestään: nämä paikat ovat minulle jännittäviä seikkailuita.

Matkan varrella on vanhoja lehtopuita. Erilaiset puut ovat aina kiinnostaneet minua. Ne ovat eläneet siinä pitkään ja katselleet vuosien  kulumista ja ympäristön vaihtumista. Rantalehdon jälkeen polku jatkaa vanhan omenatarhan ohi, minkä vieressä on muutama tammivanhus muistona suuremmasta lehtometsästä. Sen jälkeen polku menee vielä vanhojen, metsittyneiden soranottokuoppien ohi. Yhdessä syvimmässä kuopassa asustelee vihersammakoita. Pitääkin tulla jokin ilta uudestaan, jos vaikka kuulisi niiden kantavat raakunnat.

Kivilaituri, josta on aikoinaan lastattu kiveä ja soraa proomuihin.
Vastarannalla Pernon telakka.

Polku kulkee merenrantalehdossa.




Tuhatjalkainen puu: mitähän täällä yöaikaan tapahtuu?

Omenatarhan vieressä on muutama tammivanhus.

Vanha omenatarha houkuttelee syksyisin paljon lintuja ja eläimiä.

Temppelivuori

Temppelivuori sijaitsee Hahdenniemen venesatamaa vastapäätä. Vuoren uumenissa on ollut Raision vedenpuhdistamo ja vieressä kulkee kaksi isoa tietä ja vieressä on Pernon telakka. Eipäs kuulosta kauhean mielenkiintoiselta paikalta, mutta kaikki ei ole siltä miltä näyttää eli nousemalla 40 metrin korkuiselle kallion laelle silmä siintää kauas merelle ja Raisionlahden yli. Pienestä metsäpläntistä löytyy monipuolista lajistoa, sympaattinen metsälampi ja lehto- ja sekametsää. 
Näkymä Temppelivuorelta. Toisella puolella lahtea on Hahdenniemi.

Metsän takaa näkyy suuret Pernon telakan nosturit.

Pieni metsälampi Temppelivuoren päällä

Kallioimarre

Puut ovat minun suosikkikuvakohde. Ne ovat eläneet
pitkään ja nähneet ympäristön muuttumisen.

Kaarnakuoriaiset ovat kaivertaneet vanhan männyn pintaa.
Uikkupolku
Uikkupolun kartta löytyy Raision kaupungin sivustolta:
https://www.raisio.fi/sites/default/files/media/file/Uikkupolku.pdf

Uikkupolku kiertää Raisionlahden luonnonsuojelualueen rantaniittyjä pitkin. Raisionlahti on rauhoitettu arvokkaana lintuvetenä. Polun pituus on noin neljä kilometriä. Tällä kertaa jätin koiran kotiin ja lähdin pyöräilemään reitin. Pyörällä pääsee reitin kohtuullisen hyvin; muutaman sillan yli joutuu taluttamaan. Vesi voi nousta ajoittain polulle katkaisten reitin.

Uikkupolun vieressä on Raision ainoa siirtolapuutarha. Pienet mökit hyvin hoidettuine puutarhoineen näyttävät söpöiltä, aivan kuin hobitin kodeilta. Siirtolapuutarhaa vastapäätä lampaat ja pienet kilit laiduntavat niittyä. Uikkupolulle tuodaan joka kesä lampaita pitämään huolta, ettei arvokas luonnonsuojelualue rehevöidy liikaa. Lampaat elävöittävät maisemaa ja moni tulee kaukaakin katsomaan näitä lampaita. Jokaisen pitää muistaa, että lampaita ei saa syöttää; ei edes saa antaa ruohoa.

Raisiolahden lintutorni on lintuharrastajien suosiossa ja siellä tunnistetaan vuosittain lähes 200 lintulajia. Luonto- ja eräopasopinnoissa piti olla toukokuun ensimmäisellä viikolla lintukurssi, mutta korona peruutti sen. Niinpä pitäisi opiskella itsenäisesti lintuja ja tällä kertaa pääsin lintutornille asti, mutta kiikarit unohtuivat kotiin. Paljon  siellä oli siis lintuja, joista en kovin montaa kaukaa tunnistanut. 

Kaikille näille luontopoluille aion palata vielä tämän kesän aikana uudestaan. Luonto on joka kerta ainutlaatuinen  ja ei ole koskaan täysin samanlainen ; siihen ei voi kovin helposti tylsistyä. Seuraavalla kerralla otan sitten kiikarit mukaan. Ne pitäisi olla yhtä varmasti mukana kuin retkieväät.
Raisionlahdelle tuodaan joka kesä lampaita laiduntamaan niittyjä.

Lintutorniin menee hyvin hoidettu silta.

Raisionlahden lintutorni

Näkymä lintutornista

Uikkupolku kiertää Raisionlahden luonnonsuojelualueen rantaniittyjä pitkin.

Rantakoivikko
Edit 7.5.2020: Timalipolun kohdalta on poistettu suositus poiketa Kukonpään niemeen. Kukonpään niemeen meneminen on nykyään kiellettyä.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raision luontopolut, osa 2: Pähkinäpolku ja Somersojan puronvarsilehto

Kevon kanjonin reitti ja vähän muutakin