Pääsiäisvaellus Joutsijärven ympäri

Koronan vuoksi olen todellakin retkeillyt ja retkeillyt. Olen tehnyt päiväretkiä lähiseudulle ja yöretkiä vähän kauemmaksikin kuten käväisin Suodenniemellä ystäväni Kristiinan kanssa. Jokaisesta retkestä voisi varmasti kirjoittaa oman bloginsa, mutta sitten tästä blogin kirjoittamisesta menisi into, kuka ne edes jaksaisi lukea ja kaikkein tärkein: menisi aikaa luonnossa ololta ja retkeilyltä. Sitten kun olen kävellyt kaikki lähiseutuni luontopolut, aion kyllä tehdä niistä oman koosteblogin.

Olen aina sanonut, että suunnitelmat ovat suunnitelmia ja ne voivat muuttua ja olen itse todella sopeutuvainen muutoksille. Juuri pääsiäisviikolla minun piti olla ystäväni Kristiinan kanssa Kiilopään lumihangilla työssäoppimassa. Päätimme Kristiinan kanssa, että teemme sitten jotain muuta. Hän oli ennen käynyt Joutsijärvellä ja kehui kovasti luontoa. Näissä opinnoissa on ollut hienoa, että melkein aina löytyy retkiseuraa. Nytkin hiljalleen ryhmämme kasvoi toisella Kristiinalla, Heidillä ja Pauliinalla ja nimesimme itsemme Viisikoksi. Koronan vuoksi otimme jokainen omat telttamme ja keittimet sekä sovimme, että pidämme maakotkan välin toisiimme.

Aloitimme Silokallion leirikeskuksesta. Siellä on kaunis, koivun rungoista tehty erittäin hyvin ilmastoitu kirkko. Polut on merkattu punaisilla täplillä ja niitä on helppo seurata. Polkujen risteyksissä on hyvät merkinnät. Satakuntalaiset kilometrit ovat aika pitkiä: polun viittojen kilometrit ja oma gps näyttivät aivan toisia lukemia. 

Joutsijärven luonto on monipuolista ja eri puolilla järveä on erilaisia maisemia. Jääkausi on jättänyt jälkensä maastoon. Kivilohkareita on todella paljon ja maasto on paikoin tämän vuoksi osittain vaikeakulkuista. Siellä sijaitsee hienoja suoalueita. Alueella on useita tulipaikkoja, laavuja, saunoja ja autiotupia.

Yksinkertaisuudessaan kaunis kirkko Silokallion leirikeskuksessa

Joutsijärvi on Satakunnan suurimpia järviä ja se kuuluu Kokemäenjoen vesistöön.

Kauniita paikkoja, mutta sitten sinne tulee törkyretkeilijä ja jättää roskansa ja jälkensä maastoon sekä tekee omia nuotioita minne sattuu - siitä olin todella kiukkuinen. Jos jaksaa tavarat kantaa maastoon, miksi niitä ei jaksaisi kantaa takaisin. Itse kannan omat roskani takaisin kotiin. En edes jätä niitä taukopaikoissa oleviin roskiksiin, sillä niiden tyhjentäminen voi olla jossain paikoissa haastavaa. No, siinä tuli tämän tarinan tunteen purkaus.

Yövyimme ensimmäisen yön Kakkurin laavun ympäristössä. Kakkurinjärvi on pieni erämaajärvi, jossa telkät, sinisorsat ja joutsenet viihtyivät. Ja niin viihdyimme mekin.  Oman telttani laitoin järven rantaan. Teltan pystytyksen  jälkeen on mukava jäädä hetkeksi köllimään, rauhoittumaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Telttapaikkoja saa kivikkoisuuden vuoksi etsiä ja en suosittelisi ison teltan ottamista mukaan. Onneksi meillä neljällä oli kaikilla pienet kupoliteltat ja Pauliinalla oli riippukeinu.  Vedet kahden yön retkellä otimme suoraan järvestä. Toki keitimme ja suodatimme veden ennen juomista.

Joutsijärvellä on paljon pieniä puroja, joissa asuu majavia.

Ensimmäisen päivän lounaspaikka Kronkiston nuotiopaikalla

Koti valmiina Kakkurin järven rannalla

Päivälevolla katselin teltan katon läpi ylämaailmaa.

Auringon nousun vuoksi kannattaa herätä.

Aamun joogavenytykset ennen lähtöä. Kuvaajana Heidi.

Heräsin molempina aamuina auringon nousun aikaan ja pääsin ikuistamaan auringon ensimmäisten säteiden tanssin järven pinnalla. Auringon noustessa on myös yleensä yön kylmin hetki, mutta hiljalleen säteet alkoivat lämmittää. Nautiskelimme rauhassa aamusta ja lähdimme kohti Kakkurin korsua. Korsu on rakennettu 1941 rintamakarkulaisten piilopaikaksi. Siellä on piileskellyt noin kymmenen käpykaartilaista jatkosodan aikana. Korsu oli kyllä sellaisen kivimeren takana, että ymmärrän hyvin, miten he ovat voineet elää siellä niinkin pitkään jäämättä kiinni.

Kustaa Kulmala löysi 1835 kanssa syrjäisen talon paikan, jossa hän asusteli vaimonsa Kaisan ja kuuden lapsen kanssa. Heidän kuoltuaan jäi pirtti luonnon armoille ja 1990-luvulla se on kunnostettu entiseen muotoonsa. Pirttiä lämmitetään saunan uunia muistuttavan uunin kanssa ja savu poistuu seinässä olevasta räppänästä. Siellä on mahdollista yöpyä ja tuntea sisimmässään Kustaan perheen tarina.

Joutsijärven ympäristö on kivikkoista sekametsää.

Joutsijärven ympäristössä on hienoja suoalueita.
Tänne pitäisi tulla uudestaan suopursujen kukkiessa.

Kakkurin korsussa käpykaartilaiset piileskelivät jatkosodan aikana.

Kustaan savupirtti kunnostettiin entiseen kuntoonsa 1990-luvulla.

Jatkoimme matkaa Sisälmystenlahdelle lounaalle ja siitä vielä Tuurunkankaalle toiseksi yöksi. Näissä molemmissa paikoissa on myös autiotuvat. Puita ei ihan kaikissa paikoissa ollut, joten teimme nuotion risuista ja lähettelimme savumerkkejä. Itselläni alkoi tulla ongelmia kaasukeittimen kanssa. Kaasu ei ulostautunut kunnolla ja en saanut kunnolla keitettyä vettä. Onneksi minulla oli vedensuodatuspullo, että sain juotavaa. Katselin vierestä Pauliinan risukeittimen käyttöä ja veden kiehumista. Ostoslistani kasvoi risukeittimellä. Se on hyvä olla varalta mukana. Toki sitä ei voi käyttää metsäpalovaroituksen aikana.

Tuurunkankaan jälkeen saimme ylittää järven kolmesta kohtaa. Ensimmäisenä oli vuorossa vedettävä soutuvene ja tästä selviydyimme hyvin. Sitten saimme käpötellä uuden karhean sillan yli. Tässä tuli mieleen satu kolmesta pienestä pukista, missä peikko odottelee sillan alla. Vedettävä lossi muodostui haasteeksi, sillä se oli jumittunut keskelle järveä. Ainoa tapa, millä sen saisi auki olisi käydä irrottamassa jumiin jäänyt köysi joko uimalla tai silppaamalla vaijeria pitkin. Vieressä leiriytyi Leevi ystävineen ja hän teki aikamoisen taidon näytteen Tarzanina pelastamalla lautan järven keskeltä. Pääsimme jatkamaan matkaamme oikeaan suuntaan, sillä näin lopussa olisi ollu tosi ikävä palata samaa reittiä takaisin.

Risukeittimellä voi hyvin tehdä ruoan metsässä, jos ei ole metsäpalovaroitus.

Viisikko osasi nautiskella.

Ylitys vaijeriveneellä onnistui hyvin.

Metsissä leiriytyi Tarzan, joka sai pelastettua vaijerilossin
keskeltä järveä. Kuvaajana Heidi.

Vihdoin ja viimein toisella rannalla

Joutsijärven eteläpuoli oli helppokulkuista maastoa. Tosin muutama ruma metsähakkuuaukea osuu matkalle. Kävellessä huomasi, miten metsä viilentää. Aukeilla tuntui jo siltä, että välihousut voisi ottaa pois, kunnes taas pääsimme viileämpään metsään. Tammen leirikeskuksen lähellä menee neljän kilometrin mittainen luontopolku, jossa olikin pääsiäislauantaina paljon ihmisiä kiertämässä.

Kolme päivää ja kaksi yötä käytimme kiertämiseen. Kun kiersimme korsun ja Kustaan pirtin kautta, matkaa tuli noin 35 kilometriä. Koska maasto oli joissain paikoissa hidaskulkuista, noin 12 kilometrin päivämatkat olivat juuri sopivat meille. Tämä oli myös ensimmäinen pitempi vaellus kumisaappaiden kanssa. Rakkuloita ei tullut ja nilkat kesti. Tosin jalat hikoilivat välillä kovasti, mutta taukojen aikana tehdyt jalkojen tuuletukset auttoivat kovasti. Aikaisemmilla pitkillä vaelluksilla jaloissani ovat olleet vaelluskengät, mutta lähes joka kerta ne ovat kastuneet. Vaelluskenkä ei kuivu hetkessä, joten olen saanut mennä märillä tossuilla.

Joutsijärvi ja  sen ympäristö jätti minuun mielenkiinnon kipinän ja olen varma, että tulen tänne vielä uudestaan. Suopursujen kukinta-aikana olisi hieno päästä suurille suoalueille. Kesällä Joutsijärvellä voi vuokrata kanootteja; sekin olisi mielenkiintoinen vaihtoehto.

Ei nyt ihan lempimaastoa. Kuvaajana Pauliina.

Tammen leirikeskus

Onnellinen Luontoninnu. Kuvaajana Heidi.