 |
| Kuvat blogissa ovat omia ja ryhmäläisteni. |
Pää pyörii yhä tämän upean kokemuksen jälkeen. Matkan aikana palelimme ja hikoilimme, karkailimme ja tönötimme, nauroimme ja lauloimme ja opimme paljon itsestämme ja toisista. Koko viikon saimme olla yhtä luonnon muuttuvan taideteoksen kanssa; miten pieniä pisteitä olimmekaan tunturikoivikossa. Tunturit ja joet ovat nähneet monta ihmisikää ja meidän ryhmämme vaellus oli vain sujahdus siitä ajasta. Tämä sujahdus tulee olemaan ikuisesti muistoissani.
Matka kohti Muotkaa alkaa
Aloitin itse jo matkan kohti tuntureita päivää ennen kuin muut ryhmäläiset. Itseäni kauhistutti ajatus koko matkan istumisesta samalla kertaa. Voin myös helposti pahoin autossa, joten senkin vuoksi tämä ratkaisu oli hyvä. Kurssikaverini aikoi jäädä Lappiin vaelluksen jälkeen kolmen koiransa kanssa ja hänellä oli vielä etupenkillä tilaa, joten tartuin tarjoukseen. Takapenkki oli kuvan mukaisesti täynnä karvakavereita ja kaikkea mahdollista roinaa. Yövyimme Kemissä serkkuni luona, jota en ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Oli mukava nähdä pitkästä aikaan ja toivon, että tulevaisuudessa tapaamme useammin. Tästä jatkoimme kohti Inarin Uruniemen leirintäaluetta. Leirintäalueen maisema Inarin järvelle oli kympin arvoinen, mutta muuten kaikki palvelut eivät olleet ihan kohdillaan. Ennen vaellusta kävimme vielä tutustumassa Siidassa, jonne pitää palata uudestaan paremmalla ajalla.
 |
| Takapenkki oli täynnä karvanaamoja ja muuta roinaa. |
 |
| Auringonlasku Inarijärvellä |
Pieni jännitys kihisi mahassa, kun viimeisen kerran mietimme, mitä loppujen lopuksi ottaisimme rinkkaamme mukaamme. Aikaisemmilla vaelluksilla rinkkani on painanut noin 18 - 20 kiloa ja tällä kertaa vaaka näytti 22 kiloa. Ylimääräiset kilot johtuivat ruoan määrästä, sillä olisimmehan tunturissa kokonaisen viikon. Itselläni oli ruokaa kaikkinensa noin seitsemän kiloa ja monella muulla kurssikaverilla 2 - 3 kiloa vähemmän. Itse olen todellinen kauramoottori, joka jaksaa kävellä erittäin pitkään, jos on ruokaa ja juomaa tarjolla. Kurssikaverini oppivat vaelluksen aikana, että moottoria ei kannata pysäyttää, sillä muuten tulee nälkäkiukku ja kukaan ei jaksa kuunnella juttujani :). Söin vaelluksen aikana lähes kaiken, joten ruokamäärä oli aika sopiva. Ottaisin lisää leipää, sillä siitä saa hyvin energiaa. Muita etunamuskoja kuten suklaata ja pähkinöitä oli sopivasti.
 |
| Vielä hymyilyttää Muotkan Ruotkun pihalla |
Rinkat selkään ja menoksi
Vaelluksemme alkoi kesäisessä säässä Muotkanruotkun pihasta. Muotkanruotkun omistaja Hans tuli vielä toivottamaan viimeiset tervehdykset tunturiin lähtijöille. Lähdimme pitkänä jonona Peltojoen vartta pitkin. Pitkässä jonossa kulkeminen oli raskasta, sillä siinä ei pysty menemään omaa vauhtia ja vähän väliä tulee pysähdyksiä. Ensimmäinen yöpaikkamme oli noin kahdeksan kilometriä tiestä Peltojoen varressa.
Leiripaikalle saapuminen tapahtui joka kerta samalla tavoin. Ensin piti etsiä tasainen paikka teltalle. Itselle telttapaikan löytäminen oli helppoa, sillä minulla oli aika pieni kupoliteltta, MSR Hubba Bubba. Sen jälkeen teltta pystyyn ja makuupaikka valmiiksi. Siitä sitten yleensä aloin valmistamaan päivällistä. Päivän oppaiden tehtävänä on löytää sopiva vessapaikka. Tunturikoivun vaakaan kasvava oksa on hyvä istuin, jonka alle kaivetaan kuoppa tarpeita varten. Jotta koko leirin ei tarvitse katsoa tarpeiden tekoa, vessaan tehdään tarpista seinä. Leiriltä lähtiessä peitetään tuotokset maalla ja laitetaan vielä päälle kiviä. Meillä oli viikon aikana monta näköalavessaa: kaupungissa tällaisista vessoista kohistaisiin.
 |
| Yksi näköalavessoistamme |
Karkkulaisista tuli karkulaisia
Meille oli jokaiselle opiskelijaparille jaettu omat opaspäivät. Oppaan tehtävänä oli suunnistaa oma ryhmä seuraavaaan yöpymispaikkaan ja huolehtia ryhmän hyvinvoinnista. Ensimmäisen päivän oppaamme aloittivat aamujumpalla ja tarjosivat jokaiselle opiskelijalle suolaporonlihaa. Etenemisvauhti oli todella hidasta ja päätin ryhmäni epäonneksi alkaa viihdyttämään ainakin itseäni. En tiedä, oliko tämän energian syynä kaurajuoma: olin aamulla kattilaa puhdistaessani laittanut vesipullooni puuron jämät ja liottanut siihen vähän makua teepussista. Kaurajuomasta tulikin viikon aikana vitsi, jos minulla lähti jutut käsistä. Päivän aikana tuli laulettua lentävästä kalakukosta, hard rock hallelujasta ja postimies Patesta. Talsittuamme pari tuntia aloimme kaikki hiljalleen ymmärtää, että ryhmämme ei tulisi pääsemään seuraavaan yöpymispaikkaan ennen pimeän tuloa. Luolikkokurun kohdalla pidimme ryhmämme opiskelijoiden ja opettajamme Eskon kanssa vakavan palaverin, jossa päädyimme karttaa katsottuamme, että reititämme Marjon ja Kaisun suunnitteleman reitin uudestaan luppopäivän leiripaikkaan. Olin siihen asti ollut huolissani, että saavumme leirille vasta yhdeksän aikaan ja seuraavana päivänä lähtö olisi samaan aikaan. Kauramoottorille näin pitkän ruokailuvälit olisivat olleet haastavat, joten uuden reitityksen kuullessani kaikki huoleni unohtuivat ja aloin todella nauttia Muotkatunturien upeista maisemista.
Löysimme hienon leiripaikan Honkavuoman latvajärven läheltä. Järvellä ui laulujoutsenpariskunta, kuukkelit tulivat uteliaana kurkkimaan tekemisiämme ja molemmilla puolilla näkyivät värikkäät tunturit. Joka ilta teimme nuotion, jossa saimme yhdessä käydä läpi päivän tapahtumia ja omia tunteita ja kokemuksia. Minulla ja Sannalla olisi seuraava opaspäivä, jonka jouduimme reitittämään uudestaan. Hieroimme vielä joogahieronnalla lihasjännitykset ennen nukkumaan menoa. Joka ilta keitin makuupussin lämmittäjäksi kuuman vesipullon; yöt kuluivat aina pulloa halatessa ja pullo oli öitteni paras kaveri.
 |
| Johtuikohan reitin muuttuminen oppaamme kompassista? |
 |
| Ruska oli parhaimmillaan. Viikon aikana lehdet alkoivat pudota pois. |
 |
| Tunturissa kävely oli mukavaa, kun sai kulkea omia polkujaan. |
Opaspäivämme nimi oli sattuneesta syystä Bumtsi Bum. Aloitimme aamun lantion pyörittelyllä ja Marco Bjurströmin tapaan samalla sanoimme nami nami. Suunnistuksemme oli alkupätkässä helppo, sillä saimme kävellä Peltoaivin reunalla useampia kilometrejä. Tunturissa kävely oli mukavaa, sillä pystyimme kävelemään rinnakkain ja silloin pystyi paremmin sovittamaan askeleensa. Vuomajoki ylitettiin kahlaamalla. Harjoittelimme samalla, miten tehdään köysivarmistus joen ylityksessä. Peltojärvelle päästäkseen piti ohittaa suoalue, joka on ehkä ärsyttävintä maastoa. Lahjaksi tästä ylityksestä sain kastuneet kengät. Yövyimme Peltojärven rannalla Vuomalahdella. Tällä kertaa oli minun ja Sannan vuoro löytää vessapaikka ja se ei tässä paikassa ollut helppoa. Sanna löysi sopivan oksan ja pyysi minua kokeilemaan sen sopivuutta ja hetken päästä löysin itseni maasta istumassa. Siinä olisi ollut mukava olla, kun muutamat olisivat tehneet siihen jo tarpeensa. Peltojärvellä tutustuimme saksalaiseen, joka taivalsi eteemme märissä farkuissa 70-luvun tapaan. Hän on kuulemma toimistotyöläinen ja on viettänyt aikaansa Muotkalla kalastaen. Kalaonni oli ollut viime aikoina huono ja hänellä ei ollut paljon omaa ruokaa mukana, joten aikamoinen selviytyjä oli kyseessä.
 |
| Suolta löytyi uusi hiusmalli värjäyksineen |
 |
| Peltojärven telttapaikka |
Seuraavana päivänä tavoitteemme oli päästä luppopäiväpaikkaan, joka sijaitsi Kalguaivin alapuolella. Sinne matka meni joutuisasti ja olimme paikassa jo kello kolmen aikoihin. Matkalla satoi aika rankasti ja ensimmäisen kerran palelin vaeltaessa. Senpä vuoksi tein ylimääräisiä juoksupyrähdyksia ja kevätjuhlaliikkeitä. Ilma tunturissa voi muuttua nopeasti: sadekuuro, ukkonen tai sumu voi yllättää selän takaa. Tarkoituksenamme oli viettää luppopäivä tässä paikassa ja sen jälkeen jatkaa uusissa ryhmissä uusien opiskelijoiden kanssa. Ryhmämme juttujen taso oli vain laskenut koko ajan ja olimme selvästi erakoitumassa, joten tahdoimme jatkaa samana ryhmänä vaelluksen loppuun asti. Koska ryhmämme eteni hitaasti, päädyimme yhteisellä päätöksellä, että ehdottaisimme opettajille, ettemme pitäisi luppopäivää ja meidän ryhmämme jatkaisi puolen päivän jälkeen jo seuraavana päivänä eteenpäin - karkkulaisista tulisikin karkulaisia. Muut opettajat ja opiskelijat olivat olleet huolissaan meistä ja jaksamisestamme ja kuulin helpotuksen huokauksia, kun he saivat tietää, että ilmapiiri ryhmässämme oli säilynyt hitaudesta huolimatta erinomaisena. Opettajien välinen viestiminen oli Muotkalla hankalaa, sillä kännykän kuuluvuutta oli vain tunturin laella. Ihmettelenkin, ettei jokaisella ryhmällä ollut mukana viestejä lähettävää gepsiä.
Kalguaivin telttapaikka sijaitsi aukealla, johon kävi ankara pohjoistuuli yöllä. Mittari painui -5 asteeseen ja palelin teltassa. Tähän asti olin ollut tyytyväinen kupolitelttaani, jossa oli mukava istuinkorkeus ja hyvä hengittävyys. Nyt tuuli kävi teltan sisällä ja minulla oli todella kylmä. Lopulta laitoin kaikki mahdolliset vaatteeni päälleni ja kävin jaloittelemassa ja sain uudestaan unta. Olimme sopineet, että lähdemme vasta liikkeelle kello yhden aikaan, joten saimme nukkua rauhassa pitkään. Pari urheaa ryhmäläistämme lähti aamulla huiputtamaan Kuarvikozzaa. Itse olin myös aluksi lähdössä, mutta kun huipulla ei ollut geokätköä niin en hennonnut herätä - vai mikä se tekosyy olikaan. Nautin hitaasta aamusta ja aikatauluttomuudesta. Aikataulut luonnon helmassa tuntuvat rikkovan yhteyden luonnon maisemaan, mutta ryhmässä kulkiessa ne ovat välttämättömät ja luovat turvallisuutta. Lähes joka aamu oli kello yhdeksän lähtö. Heräsin itse noin kaksi tuntia ennen lähtöä ja silti tuli lähes aina kiire. Viidentoista minuutin päästä lähdöstä on varustetauko, jossa voi miettiä, onko liikaa tai liika vähän vaatetta ja onko rinkan kiristykset kunnossa. Tämän jälkeen vaelletaan 45 minuuttia ja pidetään 15 minuttin tauko. Noin 12 - 13 välillä pidetään tunnin lounastauko ja niin edespäin. Vaikka ilman nettiä olinkin koko viikon, pidin koko viikon kelloa ranteessa aikataulujen vuoksi.
 |
| Kalguaivin telttapaikalla oli hienot maisemat, mutta myös erittäin kylmä. |
Poron kalloja ja kvartsia
 |
Ryhmäläisemme keräsi kalloja ja luita
|
Muotkalla asustelee paljon poroja ja poron kalloista ja luista päätellen niitä myös saalistetaan. Ryhmässämme yksi keräsi poron kalloja. Jostain syystä höyrähdin itsekin kallojen keräilyyn ja rinkkaani komisti loppuvaelluksen kaksi poron kalloa. Sinänsä ihan päätöntä, sillä olin alkuvaelluksessa ollut huolissani rinkan painosta ja nyt tahdoin kerätä siihen lisää painoa luista ja kvartsista. Olipa kiva tarjota kotona tuliaisena lapsille kaksi poron kalloa, kahdet leukaluut, yhdet sarvet ja kaksi kvartsikiveä. Ei ole ihmekään, että tyttäreni kaverini sanovat: äitisi on kiva, mutta aika outo :).
 |
Tässä yksi painajaisporo
|
Pakkasyöt antoivat meille päiväksi kirkkaat, aurinkoiset ilmat ja saimme ihastella maisemia. Sain myös kastuneet kenkäni kuivaksi luppopäivän aikana. Mukanani oli Turun Sanomat - ei lukemista, vaan kenkien kuivatusta varten. Seuraavan yön vietimme Peltoaivin juurella tuulelta suojassa. Tankkasin illalla mahani täyteen, sillä liian vähäinen energiamäärä yöllä saa myös palelemaan. Tällä kertaa selvisin lähes koko yön palelematta, vaikka pakkanen laski - 6 asteeseen.
 |
| Hiekkadyynit Peltoaivin alapuolella |
Seuraavana päivänä aurinko paistoi täydeltä teholta ja pääsimme Peltoaivin huipulle. Miten tuntuikaan kevyeltä kävellä ilman rinkkaa. Juokseminenkin tuntui siltä, että melkein lentäisi. Tämän tunteen saa vain olemalla 20 kiloa painavampi useampia päiviä. Näkymät olivat henkeäsalpaavan upeat. Laskeuduimme hiekkadyynille ja vietimme yömme Lahtisen kämpän vieressä. Kämppä on ollut aikoinaan opettaja Lahtisen kesämökkinä ja sen koko on noin 2 x 2 metriä eli sinne ei mahdu yöpymään. Lämpöä sinne tuo kamina. Oli kiva mennä kuivattelemaan sinne aamulla sateessa ja nautin myös tässä paikassa ulkovessasta, jossa on seinät ja katto. Perustarpeiden äärelle mennään vaelluksella.
 |
Peltoaivin huipulta
|
 |
| Lahtisen kämppä |
 |
| Punainen matto Muotka Spahan |
 |
| Muotka-spa Tuanganuaivin huipulla |
Seuraavana päivänä meillä olisi ollut tylsää polkua pitkin Peltojoen varrella. Päädyimme tässä kohtaa jakaantumaan kahteen. Hitaampi rempparyhmä lähti polkua pitkin seuraavalle leiripaikalle ja me uskaliaat lähdimme huiputtamaan Tuanganuaivia. Tuanganuaivin päällä sijaitsee järvi, jota kutsutaan hiekkarantoineen Muotka Spaksi. Minulla jäi kylpemiset pelkkiin ilmakylpyihin kylmän sään vuoksi. Tänä päivänä oli hienoa ottaa vastuu suunnistuksesta ja huomata, miten paljon on oppinut viikon aikana. Sain varmuutta suunnistukseen ja ajattelin, että uskaltautuisin ensi kesänä Muotkalle kaverin kanssa.
Viimeinen ilta vietettiin haikeissa tunnelmissa Peltojoen varrella. Kävimme läpi vaelluksen vaiheita, onnistumisia ja pettymyksiä. Viikon aikana sain olla yhtä luonnon kanssa ja elää sen ehdoilla. Sinä aikana opin lisää itsestäni ja sain tutustua uusiin, erilaisiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin; meitä kaikkia yhdistää rakkaus luontoon.
 |
| Meillä oli joka ilta nuotio, jonka äärellä mietimme mennyttä ja tulevaa päivää. |
Kommentit
Lähetä kommentti