Matkasimme kohti Kevoa yöjunalla ja bussilla. Olimme jo klo 7 aikoihin Rovaniemellä ja bussi lähti vasta puolen päivän aikaan, joten ehdimme käydä hotellin aamiaisella. Scandic-hotellin aamiainen oli hintansa väärti: 12 eurolla sai monipuolisen ja maittavan aamiaisen leipäjuustoineen ja rieskoineen. Bussimatka kesti noin kuusi tuntia ja pysähdyspaikkamme oli Sulaoja. Oli hauska seurata, miten joustavia bussikuskit ovat Lapissa: paikalliset matkustajat jätettiin oman kotitien varteen ja kun rahat olivat mammalla hukassa, bussikuski sanoi, että maksa määränpäässä. Jo bussikuskeistakin näkee, että elämän meno on Lapissa rauhallisempaa ja asiat otetaan rennommin.
 |
| Kevon luonnonpuistossa saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin. |
Bussimme oli Sulaojalla klo 18. Sää oli täydellinen: aurinkoista ja noin kymmenen astetta lämmintä. Innostuimme kävelemään 12 kilometriä Ruktajärvelle asti; toki ystävämme hyttyset vauhdittivat myös matkan tekoa. Kävelen rinkan kanssa yleensä ohuella merinovillapaidalla, sillä 20 kiloa painavampana jokainen askel on liikuntasuoritus. Hyttysten puolesta paita ei ehkä ollut paras mahdollinen, sillä siitä ne paidan läpi työnsivät imukärsänsä. Ratkaisuna oli siis kävellä reippaasti ilman suuria pysähdyksiä. Olimme jo ennen kello kymmentä Ruktajärvellä. Matkalla ihastelimme harjulta Luomus- ja Nuorttajärvien maisemia, hyppiviä sammakoita ja kullerojen kukintoja. Opinnoissamme oli juuri ennen vaellusta kasvitentti, jossa piti osata 120 kasvia. Sen lisäksi voi vapaaehtoisesti ottaa kuvat 80 eri kasvista. Itse olen ottanut tavoitteeksi, että otan kuvat jostain muista kasveista kuin kasvitentin kasveista, jotta luonnontuntemukseni paranee. Kevon matkalta otinkin paljon sellaisten kasvien kuvia, jota sitten ihmettelen kotona monta viikkoa. Ruktajärvellä sijaitsi matkan ainoa autiotupa. Autiotuvassa on kaasuhella ja mahdollisuus yöpymiseen. Yöpyjiä oli jo paikalla, joten päädyimme, että mieluummin vietämme yön omassa rauhallisessa teltassa.
 |
| Ruohokanukka |
 |
| Kullero |
 |
| Polku kohti Ruktajärveä |
 |
| Luomusjärvi |
 |
| Ruktajärven autiotupa |
Seuraavana aamuna meillä ei ollut kiire minnekään. Meillä oli mukana valmislättytaikinapussi ja olimme suunnitelleet, että paistamme lätyt autiotuvassa. Samaan aikaan mökissä oli tamperelainen vanhempi pariskunta, jolle tarjosimme myös oman osansa lätyistä. He lupasivat tarjota meille kahvit ja saisimme valita minkä tahansa pullan, jos joskus tapaammeTurussa. Vaelluksilla törmää mielenkiintoisiin ja mukaviin ihmisiin ja saa kuulla monta erilaista tarinaa - jopa tamperelaiset ja turkulaiset tulevat toimeen toistensa kanssa.
Koska olimme luonnonpuistossa, edetä sai vain merkittyjä polkuja pitkin. Eksymisen vaaraa ei ole; toki välillä tuntui, että merkkejä oli vähän, mutta toisaalta ei ollut ylimääräisiä polkujakaan. Itse tykkään vaeltaa valmiita polkuja pitkin, jotta voin keskittyä luonnon kauneuden ihailuun. Toisaalta voin tässä tunnustaa, että oma luottamukseni suunnistustaitooni on myös heikohko, joten polkujen ulkopuolella kävely voisi olla liiankin jännittävää ja haasteellista. Syyskuussa menemme opintoihin liittyvään viikon vaellukselle Muotkatunturin erämaa-alueelle, jossa menemme kompassin ja kartan kanssa omia polkuja. Ehkä sen jälkeen olen saanut riittävästi varmuutta suunnistamiseen. Itselläni on kartan ja kompassin lisäksi mukana gps, josta voimme myös seurata omaa etenemisnopeuttamme. Sen lisäksi tänä vuonna latasin maastokartat-sovellukseen ylimääräisen osan, jonka avulla voi ladata karttoja offline-versioksi. Tämä toimi myös hyvin.
Kävelimme tunturikoivikossa hiekkapolkuja pitkin 12 kilometriä Suohppasaja-leiripaikalle. Kaikki kyltit ovat vain saameksi ja jo näistä kylteistä huomaa, että saamen kieli on todella vaikea; yksikään saamenkielinen nimi ei jäänyt mieleen jälkikäteen. Kevon reitillä saa yöpyä vain merkityillä leiripaikoilla. Paikat ovat hyvin varusteltuja: vessat ja polttopuut löytyvät ja mikä itseäni hämmästytti: sieltä löytyi myös kierrätysastiat. Tällä tavoin saadaan roskaamista vähennettyä ja matkalta ei paljon roskia löytynytkään, paitsi tupakan tumppeja. Kyllä nuo tupakan tumpit saivat itseni kiukkuiseksi. Osassa leiriytymispaikkoja on myös laavu, johon voi mennä vaikka hyttysiä tai sadetta pakoon. Laavussa syödessämme meillä ei siis ollut ylimääräisiä vieraita mukanamme ja emmekä saaneet myöskään lisäproteiinia suuhumme. Suohppasajan vieressä virtasi pieni joki, jossa peseydyimme. Peseytyessä pitää mennä hieman alavirtaan, ettei tuo likoja toisten juomaveteen. Saunoja ei reitin varrella ole, joten kaikki peseytyminen tulee tehdä luonnon vesissä, mutta kun ne ovat niin kylmiä. Vesien kylmyys ja hyttysten määrä olikin meidän kohtalomme ja tämä peseytyminen jäikin ainoaksi kunnon peseytymiseksi koko vaelluksen aikana.
 |
| Tunturikoivikkoa ennen Suohppasajaa |
 |
| Vedet olivat kirkkaita ja kylmiä. Kevon alueella vedet ovat pääosin juomakelpoisia. |
 |
| Tauolla kannattaa ottaa vaelluskengät hetkeksi pois. |
 |
| Suohppasajan leiripaikka |
 |
| Kaikki kyltit olivat vain saameksi. |
Aamulla lähdimme kävelemään leiripaikalta miettien, milloinkahan saamme nähdä Kevon kanjonin, kunnes aivan kuin esiriipun takaa yllättäen tuli esiimme tuo upea luonnonmuodostelma. Näky oli niin kaunis ja koskettava, että ihastelimme maisemaa pitkän aikaa. Tähän asti polut olivat olleet helppoja ja kohtuullisen tasaisia, mutta tämän jälkeen menisimme välillä kanjonin päällä ja välillä alhaalla Kevo-joen kupeessa. Kävelimme lounaalle Fjellun putouksille. Laskeutuminen Fjellun putouksille meni kätevästi portaita kävellen Olisi pitänyt laskea matkan aikana, kuinka monta porrasta on edetty. Joen ylitys oli tässä kohtaa helppo; vesi ylettyi vain polviin asti. Fjellun leiripaikalla on päiväkäyttöön tarkoitettu kammi, josta tulee mieleen hobitin mökki. Fjellun putouksen virta on kuin sinfoniakonsertti. Niin mahtava on sen pauhu ja miten ihmeessä sitä vettä voikaan riittää.
 |
| Tämä näkymä tuli yllättäen näkyviin |
 |
| Fjellun putous |
 |
| Fjellun hobitin maja |
Jatkoimme matkaamme nousten ylös tuntureille. Polulla ei paljon muita ihmisiä tullut vastaan. Tunturipolulla vastaan käveli riekon poikanen, joka yritti liikkumattona olla näkymätön. Kapustarinnat piipittivät ympärillä. Luonto oli lähellä. Seuraavan yömme vietimme Roajjasjavri-leiripaikalla. Siellä tapasimme päivän ainoat vaeltajat. Tällä porukalla oli aikamoiset päivämatkat, sillä heillä oli tavoitteena mennä reitti 2 - 3 yössä, jolloin päivämatkat nousevat 20 - 30 kilometrin mittaisiksi. Heillä oli vielä illalla puolet matkasta jäljellä, joten saimme heistä vain ruokaseuraa nuotion äärelle. Kevon leiripaikoilla maasto on aika epätasaista, joten sinne on tuotu puulavoja, jonka päälle voi pystyttää teltan. Itselläni on Hilleberg Nallo 3gt, joka tarvitsee aika paljon tilaa. Pienellä teltalla tasaisen paikan löytää helpommin.
 |
| Riekon poikanen yritti piiloutua |
 |
| Luonnon taideteos |
 |
| Jokaiselta taukopaikalta löytyivät roskikset. |
 |
| Taukopaikoilla oli puulevyjä, jonka päälle sai tarvittaessa pystyttää teltan. |
 |
| Suureen hätään |
 |
| Hyttysen karkoitin |
Ainoa tavara, joka katosi vaelluksemme aikana oli yksi crocs-kenkä. Seuraavassa joen ylityksessä virta oli sen verran voimakas, että vetäisi ystäväni kengän mukaansa. Vettä oli vain vähän yli polven ja pohdimmekin, että tämä ylityspaikka on haastava korkean veden aikana. Ylitystä helpottamaan on laitettu vaijerit, joista voi ottaa tukea. Pitää vain aina muistaa, että lenkkejä jää molemmille puolille jokea, ettemme jätä seuraavaa vaeltajaa pulaan. Kaiken kaikkiaan joen ylitykset tuovat mukavaa vaihtelua ja samalla virvoitusta jalkoihin, jotka joutuvat aika kovalle vaelluksen aikana. Tärkeä on muistaa pitää rinkan lantiovyö auki, jotta mahdollisimman kaatumisen yllättäessä virran mukana lähtee vain rinkka, eikä myös rinkan omistaja.
 |
| Joen ylitykset oliva helppoja. Lenkit auttoivat tasapainon pitämisessä. Vettä oli korkeintaan vähän yli polven. |
Kevon kanjonin luonto on joissakin paikoissa rehevää ja välillä unohtaa, että on Lapissa kulkemassa. Itse kaipaan Lapissa avotunturia, jossa näkee kauas taivaanrannan taakse. Saimme jatkaa matkaa avotunturissa kohti Gamajotnsuohpasaja-leiripaikkaa. Tämä paikka sijaitsi tunturin päällä, pienen järven rannalla. Siellä oli myös laavu, jossa saimme valmistettua lounaamme. Seuraavassa joen ylityksessä oli karttaan merkitty silta, mutta onneksi veden ollessa näin matalalla saimme hypittyä kiveltä toiselle. Kiveltä toiselle hyppiminen on meille tuttua kahden vuoden takaa Abiskoon vaellukselta. Silloin oli vetinen kesä ja pompimme puolet vaelluksesta kiveltä kivelle. Nukkumaan mennessämme laskimme kiviä, emmekä lampaita.
 |
| Avara tunturimaisema on suosikkini |
 |
Portaita riitti
|
 |
| Sturra Balddotjavri ennen Kenesjärveä |
Yövyimme viimeisen kanjonin yön Beahcelavojavrrit-leiripaikalla. Päivän aikana oli tullut monta joen ylitystä ja varpaat olivat nukkumaan mennessä kylmät. En saanut oikein mitenkään unta, joten laitoin yöksi kertakäyttöiset jalan lämmittimet sukkieni päälle. Minulla oli kyllä mukana Nalgene-pullo, jonka yleensä laitan makuupussin jalkopäähän, mutta kun illalla ei ollut intoa lämmittää vettä.
Loppumatka Kenesjärvelle oli kohtuullisen helppoa maastoa. Olimme lukeneet huolimattomasti Kenestuvan sivustoja ja kun sinne saavuimme, huomasimme, että tässä paikassa ei ole kahvilaa, eikä mitään muitakaan palveluja. Seuraava bussi menisi vasta huomenna aamulla klo 5.42. Bongasin levähdyspaikalta asuntovaunun ja päätin mennä kysymään heiltä, minne he olivat matkalla. Mies ja lapsi olivat menossa Nuorgamiin ja päädyimme ystäväni kanssa, että kävisimme katsomassa Utsjoen ja Tenojoen. Mies oli huoltojoukkona vaimolleen ja hänen kaverilleen, jotka pyöräilivät Hangosta Nuorgamiin; heille todellinen hatun nosto. Tenojoki ja Utsjoki olivat nopeasti nähty ja seuraava bussi menisi vasta huomenna, joten päädyimme heittäytyä rohkeiksi. Kävin hakemassa kahvilasta lapun ja kynän ja siihen teksti - Inariin. Lappua ei onneksi tarvinnut käyttää, sillä bongasimme pysähdyspaikalta rekkakuskin, joka oli matkalla Rovaniemelle. Oli todella mielenkiintoista kuunnella, millaista on rekkamiehen työ. Tällaista tapaamista ei olisi varmasti saanut kuin liftatessa.
 |
| Määränpää selväksi |
 |
| Viimeisen yön vietimme Juutuanjoen varrella |
 |
| Jäniskoski |
Inariin päästyämme teki mieli jotain oikein kunnon rasvaista ja energiarikasta
ruokaa. Rekkamies suositteli PaPaNa-ravintolaa, jossa olikin maukas poropizza. Ajattelimme, että jatkamme telttailua vielä yhden yön ja lähdimme Juutuanjoen vartta pitkin etsimään telttapaikkaa. Siellä oli uusia laavupaikkoja ja Jäniskoski oli vaikuttava näky. Lopulta löysimme tasaisen paikan Saarikosken tanssilavan ympäristöstä. Siellä on tanssittu vuoteen 1989 asti, jonka jälkeen rakennukset on purettu.
Tutustuimme Inarin järveen ja Ukonkiveen risteilyllä. Rinkan kantaminen ja liiallinen kävely ei tuntunut enää motivoivalta, joten suunnittelemamme Piepaljärven erämaakirkko jää tuleviksi vuosiksi. Viimeisen yön vietimme hotelli Inarissa, sillä bussi porhaltaisi siitä ohi jo seitsemän aikaa aamulla. Kaikkein ihaninta hotellissa oli suihku; eipäs ole pitkään aikaan tuntunut peseytyminen siltä, että sieltä kuoriutuu uusi ihminen. Likaisuus alkoi viimeisinä päivinä häiritsemään, mutta sen onnen tunteen suihkusta saa vain olemalla välillä tosi likainen.
Kevon reitin kokemukset ja muistot tuovat voimaa ja iloa tuleviin päiviin. Pitkällä vaelluksella tuntee olevansa yhtä luonnon kanssa. Virikkeitä ei ole niin paljon kuin normaalielämässä ja päivät menevät samaa rataa. Keskityt vain siinä hetkessä elämiseen ja seuraavaan askeleeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti