Yöretki Pukkipalon metsiin

Joka kuukausi yksi yö maastossa haasteeni jatkui. Helmikuun haasteen tein hiihtovaelluksella räntäsateessa ja maaliskuussa pääsin taas todistamaan samaa ilmaa. Tällä kertaa sade oli aika vähäistä ja säilyimme kohtuullisen kuivina. Minusta on hyvä huomata, että kaikki säät ovat hyviä ulkoilu- ja yöpymissäitä - avainsana on oikeanlaiset varusteet.

En oikein innostunut talvella telttailusta, joten  tahdoin yöpyä laavussa.Laavussa ei ole jäätävää maata ja sinne ei keräydy samalla tavalla kosteutta kuin teltassa.  Kurjenrahkan kansallispuistossa on monta hyväkuntoista laavua, joissa ei tarvitse jännittää, tuleeko vesi yöllä  katon läpi. Tahdoimme ystäväni kanssa valikoida myös sellaisen paikan, jossa tulisi jonkin verran kävelyä molempina päivinä, joten päädyimme Pukkipalon reittiin.

Lähtöpaikkamme oli Rantapiha ja ensimmäisenä päivänä kiersimme noin kuuden kilometrin matkan Takaniitunvuoren kautta. Suurimmalla osalla poluista oli ajettu moottorikelkalle, joten pääsimme etenemään kohtuullisen helposti. Rantapihan ja Pukkipalon p-paikan väliset polut olivat olleet vähäisessä käytössä. Niissä kohdin saimme rämpiä osittain lumihangessa. Onneksi lunta ei ollut enää hirveästi. Kävelysauvat pelastivat meidät kaatumisilta. Suosittelenkin rinkan kanssa käveleville aina kävelysauvoja. Ne auttavat tasapainon ylläpidossa  ja tuovat myös käsiin ja hartioihin hyvää liikettä.

Talvella voi parhaiten nähdä metsän muiden asukkaiden merkkejä. Ilves oli  kävellyt samaa matkaa polkua useamman kilometrin. Peurojen, hirvien, kettujen ja rusakkojen jälkiä oli joka paikassa. Pienet jyrsijät olivat tehneet lumen alle erilaisia käytäviä. Tutkimme myös eri eläimien jätöksiä: ehkä suurin löytö oli metson tuotokset. Kahdella palokärjellä oli selvästikin menossa bileet metsässä:  niin riehakasta menoa siellä vaikutti olevan. Vielä näin maaliskuussa metsä oli muuten aika hiljainen; jonkin verran kuului tiaisten sirritystä.

Lumen alla menee paljon erilaisia pienten nisäkkäiden käytäviä.

Kukas tuolla kolossa asustaa?

Jätöksistä saa selville, ettemme ole metsän ainoita kulkijoita.

Lakjärven laavupaikalla on kaksi laavua, tulentekopaikka sekä käymälä. Kaivokin siellä on, mutta ainakin jossain vaiheessa kaivo oli käyttökiellossa. Laavun lähellä sijaitsee Lakjärvi, joka on erämaamainen, suorantainen järvi. Laavu oli hyvässä kunnossa ja se on syvän mallinen, joten sinne voi sujahtaa suojaan, jos huono ilma yllättää.

Ilta meni mukavasti lumen sulattamisessa vedestä ja lettujen paistossa. Minun perusvaellusmuonaa on aina valmislettutaikinapussi; varmuus lettujen onnistumisesta ja äärimmäisen helppoa. Nautin yöretkilläni nuotion äärellä istumisesta, kaverin kanssa jutustelusta ja kiireettömästä tunnelmasta. Nuotion loimu on niin moninainen ja elävä, että se voittaa television katselun. Tällä kertaa vaelluskaverini oli työkaverini; yöretkillä on ollut mukava tutustua uusiin ihmisiin paremmin.

Vielä ennen nukkumaan menoa kävimme katsomassa Lakjärven maisemia. Näin maaliskuussa yö ei enää ole täysin pimeä ja öisinkin riittää jo hieman valoa.  Ennen  nukkumaanmenoa on hyvä tehdä lyhyt kävely ja jumppa, jotta on varmasti lämmin makuupussiin sujahtaessa. Kuuntelukirja nukutti minut hyvin uneen ja sateen ropina rauhoitti koko yön untani.

Hiihtovaelluksella ihastuin huopavuorikumisaappaisiin ja ajattelin, että kokeilen niillä vaeltamista. Laitoin kumisaappaiden pohjiin piikit kulkemisen helpottamiseksi. Piikit eivät oikein pysyneet hyvin paikoillaan ja loppuvaiheessa ne olivat vain toisessa saappaassani.  Huomasin kotona vaelluksen jälkeen, että toiseen jalkapohjaan päkiän kohdalle oli tulossa rakko, joten en lähtisi näillä kumisaappailla vaeltamaan pidempiä matkoja. Toisaalta kumisaappaat ovat kätevät näin märällä kelillä. Ei tarvitse katsella mihin astuu ja varpaat säilyvät varmasti kuivana.