Tekstit

Talvivaellus Seitsemisen kansallispuistoon 8. - 10.2.2019

Kuva
"Kyllä tää on ihan hullun hommaa. Ei tässä ole mitään järkeä.", sanoi opettajamme Marjo, joka on harrastanut talviretkeilyä 20 vuoden ajan ja  hiihtänyt pari vuotta sitten Grönlannin halki. Niin välillä tuntui, kun kasasin pari viikkoa vaelluksen tavaroita. Tavaramäärä oli suuri ja sain  ne mahdutettua kahteen isoon kassiin. Kiloja kertyi varmaan noin kolmisenkymmentä. Näin junalla matkustaessa minulla oli selvästikin vähemmän tavaraa kuin niillä, jotka pystyivät sullomaan omat tavaransa autoonsa. Seuraava ilta kuluikin ahkiota pakatessa. Majoitustilamme oli täynnä eri korkuisia ja muotoisia ahkioita. Yhden opiskelijakaverin ahkio julistettiinkin ulkomuodon vuoksi ruumiiksi. Ruoille oli laatikko ja retken aikana huomasin, että se kieltämättä oli hyvä idea. Keskellä ahkiota oli kassi, jossa kaikki tarvikkeet olivat säilytyspusseissa ja ahkion edessä säilytin kahta makuupussia ja telttaa. Hiihtovaelluskohteemme oli  Seitsemisen kansallispuisto. Lähtöpaikkamme...

Talviretkeilyn teoriaa

Kuva
Karkun evankelinen opisto sijaitsee Karkun kylässä keskellä metsää. Iltaisin siellä ei ole paljon muuta tekemistä kuin lämmitellä saunaa, hiihtää, kävellä tai puhua niitä näitä kurssikavereiden kanssa. Sinne on hauska tulla eräänlaiseen omaan kuplaan. Koti- ja työelämän asiat unohtuvat hetkessä ja saa keskittyä ihan täysillä opiskeluun. Tämän kurssin tavoitteena oli saada talviretkeilyn teoria kuntoon, jotta selviämme kahden yön pituisesta  hiihtovaelluksesta Seitsemisessä ja viikon kestävästä hiihtovaelluksesta UK-puistoon. Tosin jälkimmäisen osuuden jätän vasta ensi kevääksi. Talviretkeily on minulle aika uutta. Olen tehnyt päiväretkiä, hiihtänyt erilaisissa paikoissa, nukkunut muutamia  öitä laavulla, mutta lähteminen useammaksi yöksi pelkästään ulko-olosuhteisiin kuulostaa raskaalta ja kylmältä. Olen aika palelevaa sorttia ja erityisesti kädet ja jalat ovat minulla aina kylmät ja tämän vuoksi minun on vaikea tehdä yhtään mitään tarkkaa työtä ulkona, kun minull...

Orientaatio luonto- ja eräopasopintoihin

Kuva
Olen luonteeltani seikkailija ja taas se todistettiin.  Olen miettinyt jo pitkään luonto- ja eräopas opintoja ja vihdoin ja viimein sain aikaiseksi hakea Karkun evankeliseen opistoon opiskelemaan. Olen ollut 12 vuotta nykyisessä työpaikassani ja olen siellä viihtynyt hyvin, mutta olen myös ikuinen opiskelija ja kaipaan uusia kokemuksia ja haasteita. Toivottavasti saan opintojen jälkeen käyttää opittuja tietojani ja taitojani opettajan työssäni. Tammikuun alussa alkoivat opinnot orientaatiojaksolla. Ryhmämme olisi hyvin voinut hyvin perustaa vaikka yrityksen: mukana oli veturinkuljetttaja, putkimies,  lakimies, insinööri, lähihoitaja, opettaja ja vaikka minkälaisia ammatteja. Luontorakkaus yhdistää meitä kaikkia ja tämän muutaman päivän aikana löysimme yhteisen, moniäänisen sävelen. Jutun aiheet lähtivät jo erittäin henkilökohtaisiin juttuihin iltanuotiolla. Pohdintana oli, kaivetaanko luonnossa isompaa hätää tehdessä kuoppa vai miten toimitaan. Huumori lähti tästä...